FANDOM



Marion Anthony "Fat Tony" D'Amico, toisinaan suomennettu nimellä Läski-Tony, on yhdysvaltalaisessa piirrossarjassa Simpsonit esiintyvä kuvitteellinen henkilö, jonka ääninäyttelijä on Joe Mantegna. Hahmon ensiesiintyminen tapahtui sarjan kolmannen tuotantokauden jaksossa Suosikki (Bart the Murderer), joka esitettiin Yhdysvalloissa 10. lokakuuta 1991 ja sittemmin Suomessa 25. toukokuuta 1992.


Hahmo Muokkaa

Springfieldin kaupungin vaikutusvaltaisimpiin ja pelätyimpiin rikollispäälliköihin kuuluva, italialaisamerikkalainen Fat Tony on mukaelma rikosaiheisten kirjojen, elokuvien ja televisiosarjojen mafiosohahmoista, mukaan lukien Kummisetä III:n Joey Zasa, jota kyseisessä elokuvassa esitti Fat Tonyn ääninäyttelijä Joe Mantegna. Fat Tony joutuu usein tekemisiin Simpsonien perheen kanssa, osaksi, koska hänen mafiajenginsä kokoontuu niin usein Simpsonien talon pihalla, että Marge käy joskus tuomassa heille limonaadia, mutta yleensä koska Simpsonit ovat sekaantuneet hänen laittomiin toimiinsa, joihin lukeutuvat muiden muassa Hassu-klovnin kiristäminen, pormestari Joe Quimbyn lahjominen, laittomien ilotulitteiden kätkeminen ja rotista lypsetyn maidon myyminen Springfieldin ala-asteelle. Vaikka Fat Tony esitetään kylmäverisena rikollisena, joka ei epäröisi ampua ihmisiä, hän on toisinaan osoittautunut tunteelliseksi ja lahjakkaaksi viulistiksi.

Fat Tony asuu Springfieldin ulkopuolella sijaitsevassa ylellisessä ja italialaistyylisessä kartanossa, jossa on lukuisia italialaisia patsaita ja taidemaalauksia. Hänen kätyreihinsä kuuluvat Joey, Legs, Louie ja toisinaan myös Johnny Tightlips, jotka auttavat häntä rikosten suorittamisessa ja toimivat hänen henkivartijoinaan. Vaikka hän on laajalti tunnettu pahamaisena rikollispäällikkönä, hänen virallinen toimeenkuvansa on "Springfieldin jätehuollon ylläpito". Ammattinsa takia Fat Tonylla on lukuisia vihamiehiä, mukaan lukien poliisipäällikkö Clancy Wiggum ja Calabresin mafiaperhe; Wiggumia Fat Tony pitää enintään pilkkanaan, mutta Calabresit ovat yrittäneet tappaa hänet taisteluhelikopterilla. Fat Tony ylläpitää "The Legimate Businessmen's Social Club" -nimistä klubia, jonka baarimikoksi hän ensiesiintymisessään jaksossa Suosikki (Bart the Murderer) palkkasi Bart Simpsonin.

Fat Tonyn koko nimi on hieman epäselvä, koska Suosikissa hänen oikean nimensä väitettiin olevan "William Williams", vaikka toisaalta sen vihjattiin olevan pelkkä peitenimi. Myöhemmin Fat Tonyn etunimen sanottiin olevan "Marion", ja kahdeksannen tuotantokauden jaksossa Luontainen kyky (The Homer They Fall) Drederick Tatum kutsuu mafiosoa nimellä "Anthony 'Fat Tony' D'Amico". Fat Tonyn koko nimi lienee viittaus viittaus 1970- ja 1980-luvuilla Yhdysvalloissa vaikuttaneeseen mafioso Anthony "Fat Tony" Salernoon. On maininnan arvoista, että Salerno menehtyi vuonna 1992 Springfield-nimisessä kaupungissa Missourissa. Sen sijaan Fat Tonyn sukunimi on mahdollisesti otettu New Yorkissa vaikuttavalta Gambinon mafiaperheen pomolta John "Jackie" D'Amicolta.

Koska Fat Tony on Springfieldin mafian johtaja, hän on erittäin vaikutusvaltainen ja täten joutuu vain harvoin oikeuden eteen syytettynä rikoksistaan. Jaksossa Isän poliisitoimi (Papa's Got a Brand New Badge) Homer Simpson kuitenkin perusti Springfieldin poliisilaitoksen tilalle johtamansa turvallisuuspalvelun, joka peräti onnistui pidättämään Fat Tonyn ja telkeämään hänet vankilaan. Fat Tony kuitenkin onnistui pakenemaan ja päätti kostaa kokemansa nöyryytyksen tappamalla Homerin. Kun Fat Tony kätyreineen oli aikeissa ampua Homerin, Maggie Simpson ampui kiväärillä mafiosoja olkapäähän Simpsonien kotitalon yläkerran ikkunasta ja täten pelasti isänsä hengen.

Kuudennen tuotantokauden jaksossa Pelle-Homer (Homie the Clown) Fat Tony kätyreineen erehtyi luulemaan Hassu-klovnin klovnikoulun käynyttä Homeria Hassuksi, ja yritti tappaa hänet kostoksi Hassun maksamattomien pelivelkojen takia. Homer kuitenkin onnistui paikalle ilmestyneen Hassun kanssa kuittamaan pelivelan suorittamalla Fat Tonyn kummisetä Don Vittorio Dimaggion suosikkitempun.

18. tuotantokauden jaksossa The Mook, the Chef, and Her Homer esitellään Fat Tonyn Michael-niminen poika, joka on saanut vaikutteita Kummisetä-elokuva Michael Corleonesta. Michael on hyväkäytöksinen, hiljainen ja vaatimaton lapsi, joka isänsä suureksi murheeksi haluaisi aikuisena mieluummin kokiksi kuin rikollispäälliköksi (vaikka hän mahdollisesti myrkytti Calabresin mafiaperheen, koska he melkein tappoivat Fat Tonyn). Samassa jaksossa myös ilmenee, miksi kaikki Springfieldin pikaruokalat ovat Hassu-klovnin omistamia hampurilaisbaareja: Hassu maksaa Fat Tonylle siitä, että mafia pitää McDonald'sin ja Burger Kingin poissa Springfieldistä.

20. kauden ensimmäisessä jaksossa Sex, Pies and Idiot Scrapes Homer jahtaa Fat Tonya Ned Flandersin kanssa palkkionmetsästäjänä.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki